Tallivahdin AbendrotAbba 9v 8 kk kesäkuussa 2011 lenkillä
 
FIN & SE MVA FH1 JK2  BH Tallivahdin Abendrot (s. 26.10.2001-27.7.2011) eli Abba oli Nellan ja monilla ansioillaan kuuluisan KANS FIN EST MVA ESTW-00 JK3 Toko voi Hayaklause Caron tytär. Abba on esitelty myös working-dog.eu sivustolla: http://www.working-dog.eu/dogs-details/938270/Tallivahdin%20Abendrot/

Abban valitsimme 11:n pennun joukosta mm. siksi, että se oli tavoitteissaan suunnattoman kiihkeä, kova syömään, tarmokas ja päättäväinen. Abban  "turbovaihde" näkyi hyvin jo aivan taaperona mm. luoksetulossa ja rappusten kiipeilyssä, jossa se oli pentueen selvä tähti. Se erottui myös värityksensä vuoksi; sillä oli eniten ruskeita merkkejä, mistä juontuu myös nimi Abendrot (=iltarusko). Abballa oli A-lonkat, terveet kyynärpäät ja silmät sekä rodulle tyypilliset jalostustarkastustulokset. Sen säkäkorkeus oli 61 cm ja ihannepaino 32 kg. Abba oli synnynnäinen esiintyjä näyttelyissä, kylmähermoinen ja asiallinen, jolla kontakti emäntään säilyy herkeämättä, vaikka tuomari kuinka kopeloi. Se ei muutenkaan hätkähtänyt mistään ja säilytti aina toimintakykynsä kaikkialla. Abban lempinimiä olivat automaatti ja kaunotar. Sillä oli myös kutsumanimensä veroinen haukku, kova ja korkea hoffeilla harvinainen mezzosopraano! Abba harrasti jäljestämistä, vahtimista, pikkulintujen lentoon ajoa sekä monenlaisia hoffeille sopivia urheilulajeja. Abbasta tuli 29.9.2007 Suomen muotovalio, kun se ansaitsi jälkikokeessa JK2 koulutustunnuksen Lohjalla. Päätavoitteemme saada koulutustunnus erikoisjäljeltä FH1 toteutui juuri Abban 8-vuotissynttäreiden alla 10)09 kertayrityksellä.

Tallivahdin Abendrotista tuli ensimmäinen Tallivahtien Suomen muotovalio 29.9.2007, kun se ansaitsi jälkikokeessa JK2-koulutustunnuksen Lohjalla tuomari Elina Haapaniemi ja ROP ABBA Ruotsin Alftassa 10.7.2011Mari-tytön muistokisoissa.  Ks. kisaraportti Tapahtumat-saitilta. Ruotsin muotovalio siitä tuli 9 vuoden 9 kuukauden iässä, kun se päätti näyttelyuransa hienosti rotunsa parhaana Alftassa 10.7.2011. Se oli myös ensimmäinen Tallivahtien Ruotsin muotovalio. Ihana ABBA!

Abba kuoli yllättäin, vaikka tiesimme, että sillä oli helmikuussa 2010 diagnosoitu peräsuolikasvain. Se oli niin upeassa kunnossa ja eli diagnoosista vielä 17 kuukautta ja ylitti moninkertaisesti ennustetun eliniän. Se kuoli täysissä voimissaan "rotunsa parhaana" ja oli vielä kaksi päivää ennen kuolemaansa kanssamme metsälenkillä. Kuolemansa aattona se vielä jäljesti tarkkaan ja innokkaasti pellolla ja hyppäsi itse maasturiini. Vointi romahti yhdessä yössä. Ultrassa selvisi, että maksasta löytyi epäpesäkkeitä ja vatsaonteloon oli kertynyt nestettä. Se saatettiin ikiuneen unikeonpäivänä 2011. Surumme on suunnaton - Abba oli aivan mahtava koira, tosiystävä, taistelija ja synnynäinen kisakumppani lajissa kuin lajissa.

ABBAN CV:
10.7.2011 ROP & SERT & SE MVA, Alfta Ruotsi.
Tuomari oli suomalainen Elina Haapaniemi, joka piti Abba-mummosta edelleen hyvin paljon. Abba esiintyi iloisena ja yhtä innokkaasti kuin nuorena tyttönäkin. Tunnelma oli mahtava! Haapaniemen arvio Abbasta: "9 år och 9 månader! Feminin vacker tik, med bra storlek och propotioner. Välskuret huvud, bra uttryck, korrekt bett, bra benstomme, välkropp o. vinklad bak, rör sig upperligt för åldern. Mycket väl bibehållen. Blek tanfärg. Fin helhet."
11.10.2009 PAEJ1, tuloksena koulutustunnus FH1, 73 pistettä ja sijoitus luokan toinen, Maskussa oman pienen seuramme Varsinaiset Hoffit ry:n kokeessa, jossa tuomaroi Keijo Kodis.  Tuomari oli todella asiantunteva ja mukava, keli loistava (ei juur lainkaan tuulta!!!) ja kyllä kelpasi skumpalla päivää juhlistaa! Tarkempi kisaraportti Uutiset-saitilla ja Tapahtumat-saitilla vielä tarina siitä kuinka FH-harrastamisessa on edetty tähän pisteeseen.. SKÅL!

29.9.2007 PAJÄ2, tuloksena koulutustunnus JK2 Lohjalla Mari-tytön muistokisassa (jälki 110, jana 33, esineruutu 29, tottis 87, eli lopputulos 259p, sijoituksemme oli 3./9) Jälkisuorituksemme oli kutakuinkin normaali ja vauhtia piisasi: ajoimme kilometrin jäljen aikaan 9 min 52 s. Esineruudussa Abba oli tavallista innokkaampi ja saimme siinä luokkamme parhaat pisteet. Tottis oli heikompi kuin treeneissä: ohjaaja oli niin jännittynyt, että Abba piti viisaampana vähän etäisyyttä (seuraamisliike noin 1 m sivussa ja täysin ilman katsekontaktia - kontaktihan on Abban suuri vahvuus, normaalisti). Temput sujuivat kuitenkin harjoitellusti paitsi eteen käskyä Abba ennakoi. Abban tunnelmia voisi varmaan tulkita näin, että "meistähän olisi vaikka mihin, kunhan emäntä pysyisi paremmin tassuissa ja coolina!".  KAUNIS KIITOS KAIKILLE MEITÄ PEUKUTTANEILLE!

10.9.2006 PAJÄ1, tuloksena koulutustunnus JK1 (maasto 170, tottis 74 sijoituksemme 2./7) Hovawarttien pk-rotumestaruuskisat Lohjalla, järjestäjänä oli Lohjan palvelus- ja pelastuskoirat ry. Koularia lähdimme hakemaan ja se saatiin! Olimme harjoitelleet taas hieman laiskasti, mutta tiesin että Abba osaa liikkeet. Tähän astinen harjoittelumme vain yhdellä kentällä aiheutti sen, että Abba kävi ensin haistelemassa pystyesteen, mutta otti takaapäin uutta vauhtia ja hyppäsi sen toisella käskyllä. A-este menikin sitten erinomaisesti. Pientä ohjaajalle tyypillistä epätarkkuutta vähän siellä sun täällä ja pari iloista ennakointia/ varaslähtöä söi pisteitämme, mutta luottavaisina lähdemme kohti avoimen luokan kisoja! Intoa piisaa ainakin molemmilla, kunhan vain emäntä jaksaisi treenata...

29.7.2006 TOKO ALO 177 p I, Suomen hovawart ry:n rotumestaruuskisat TeAbba iltaruskossa juhannuksena 2011rvakoskella. Olimme Abban kanssa kutakuinkin normaalissa vireessä ja tulos sitten sen mukainen. Hauskaa oli taas, mutta nyt ei varaslähtöjä tullut...

7.1.2006 TOKO ALO 184 p I, Turun Seudun Agility Urheilijat ry:n hallikisat .Sijoituksemme oli kovatasoisessa kisassa 6./n. 30. Virhepisteet tulivat jälleen tuomarin mukaan ohjaajan toiminnasta: ”koira toimi loistavasti, mutta...”. Hienosäätöä täytyy tehdä ja hyppyynkin tuli pieni innokas varaslähtö... Hauskaa oli!

11.9.2005  PAJÄ1, maastosta 137p ja tottelevaisuudesta 49p = yht. 186 p, Turun palveluskoiraharrastajat ry:n Piirin pytty –joukkuekilpailu Raisiossa. Meitä pyydettiin hyvin yllättäin mukaan, jotta järjestävä seurakin saisi oman joukkueen kilpailuun. Ehdimme harjoitella noin kuukauden ennen kisaa ja siihen nähden täytyy tulokseemme olla tyytyväinen. Olimme keskittyneet Abban kanssa jo toista vuotta erikoisjäljen harjoitteluun ja koulutuskentällä emme olleet aikoihin käyneet. Uusista jutuista jana meni loistavasti, mutta hyppynoudot ilman hyppyjä... TPH:n joukkue oli 3./3, ja 1. kokeemme oli ikimuistoinen ja tunnelma jälkeenpäin erinomainen!
30.7.2005  TOKO ALO 158,5 p II, Suomen Hovawart ry:n tokomestaruuskisat Tervakoskella
Edustimme Abban kanssa Turun alueen hovawarttien 1-joukkuetta (TuHo I), joka sijoittui aluekilpailussa komeasti 2./10 joukkueesta. Turusta oli kolmen koirakon joukkueita kolme ja  niissä Tallivahteja yhteensä peräti viisi! Tokoilu sujui Tallivahdeilta loistavasti, kaikki palkittiin joukkueissaan pokaaleilla ja siitä lisää Tapahtumat-valikossa Tervakosken v. 2005 näyttelyn kohdalta)
19.5.2005  BH-koe Hanko 
 
18.4.2004 sertifikaatti Raisio tuomari August de Wilde Belgia Abban 1. VSP sijoitus!
15.5.2004 varaserti Mynämäki, tuomari Soile Bister Suomi
8.5.2004 sertifikaatti Helsinki tuomari Elina Haapaniemi Suomi, Haapaniemen näkemys Abbasta: "2,5-vuotias, merkkivärinen, kaunis, erittäin hyvin esiintyvä narttu. Ei täydessä turkissa tänään. Erittäin hyvä päänmuoto. Toivoisin tummemmat silmät. Purenta ja hampaat ok. Erinomaisen vahva luusto. Tiiviit tassut. Täyteläinen runko. Riittävät takakulmaukset. Sujuvat sivuliikkeet."
24.8.2003 sertifikaatti Loimaa tuomari Wera Hübenthal Norja
 
Hovawarttien päänäyttelyjen menestys:

6.7.2008 Bensheim, RZV:n clubsiegerschau, EH VAL4. Tuomari tykkäsi Abbasta kovin, mutta emännän työkiireet olivat olleet ennätykselliset alkukesän kuukaudet ja se näkyi Abbassa hyvin. Sanonta, jos koirasi on liian lihava, sinä saat liian vähän liikuntaa, piti täysin paikkansa...

29.7.2007 Abba oli ensimmäistä kertaa rotumme päänäyttelyssä käyttöluokassa ja tuloksena oli ERI KÄY3, eli kolmas sija. Tallivahdeilla oli muutenkin hieno päivä, kun Camper sijoittui junioriuroksissa 4:ksi, ERI4. ks. lisää Tapahtumat-saitilta.

31.7.2004 Tähän mennessä arvostetuimman näyttelytuloksen Abba saavutti Suomen Hovawarttien päänäyttelyssä, jossa Abba oli ensimmäinen, joka ei sijoittunut (= 5.) kun avoimen luokan narttuja kilpaili peräti 53! Tuomari oli saksalainen Volker Wienrich. Anemone-sisko oli kuudes ja pikkusisko Bildschön ROP-pentu. Kuuden Tallivahdin laatuarvostelujen keskiarvo oli erinomainen (ks. Lisää Suomen ja Saksan rodun päänäyttelyistä Tapahtumat-valikosta).

Muu arvokilpailumenestys:

3.7.2008 Tukholma Maailman Voittaja 08 -näyttely tuomari Leif Hjorth. Tulos EH KÄYK4.

8.12.2007 Helsinki Voittaja 07- näyttely tuomarina Tapio Eerola. Tulos ERI VALK1, eli Abba voitti valioluokan.

16.12.2007 Tukholman pohjoismaiden Voittaja 07-näyttely. Tuomari oli Bo Skalin. Abba sai arvion erinomainen ja sertifikaatin arvioinen, se oli valioluokan toinen ja paras narttu kilpailun viides. Skalinin arvio Abendrotista: Mycket vackert, feminin huvud med bra uttryck. Vacker hals. Bra längd på kroppen. Mycket bra pälskvalité. Passande Benstamme. Kunde ha lite mera knävinkel. Rör sig bra."

Abbasta lisää kuvia löytyy alhaalta.

Abba 9v 9 kk ei hätkähdäkään tuomarin tutkimusta näyttelyssä Ruotsin Alftassa 10.7.2011 ROP Abba odottaa pääsyä ryhmäkehään Alftassa 10.7.2011

Abba 9 vuotta Tallivahdin Abendrot BY Turun Taideakatemian Opiskelijat

Abba FIN MVA Abba hoffileirilla 09 kuva: Maarit Junttanen
 Abba peltojäljellä 12.7.2006  Abba hoffileirilla 09 kuva: Maarit Junttanen

  

Abba ja Minna juoksevat Saksassa

Abban toinen serti