Vuolasvirta-palkinto on maamme arvostetuin kasvattajapalkinto, jossa ”kasvattajan ansiot määräytyvät hänen kasvattamiensa koirien ja niiden saavuttamien käyttökoe- ja näyttelytulosten perusteella palkintoon liittyvän pisteytysjärjestelmän mukaisesti” sanotaan Suomen Kennelliiton sivuilla. Lauri Vuolasvirta -palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1979 ja ensimmäinen hovawart-kasvattaja sai sen jo toisella palkinnon myöntämiskerralla 1980-81. Kolmantena rotumme kasvattajana sen sai vuonna 1994 Airi Säe ja Sateenkaaren kennelinsä. Vuonna 1997 hankin häneltä kantanarttuni BH Sateenkaaren Thunderbird.

Olen kahdeksas rotumme kasvattaja, joka tämän arvostetun jalostuksen laatupalkinnon on saanut ja kaikkien rotujen kasvattajista palkintoni on järjestysnumerolla 1054. Sain Vuolasvirran 10 ensimmäisen pentueeni perusteella vuonna 2016 ja siinä oli erittäin jännittävä loppukiri, jossa 15 vuoden aikaraja 10 pentueen rekisteröintiin riitti juuri tulosten saamiseen. Olen tätä loppukiriä muistellut useammissakin aiemmissa blogikirjoituksissani. Minun jälkeeni on vielä kaksi kasvattajaa rodussamme palkinnon ansainnut ja saa nähdä milloin meitä tulee lisää. 43 vuoden aikana siis 10 hovawart-kasvattajaa on palkinnon ansainnut, eli saavutuksia on tullut olympialaisten tahtiin eli joka neljäs vuosi.

Otsikossani jo kiteytin, että kasvattieni taso on säilynyt, tai paremmin vähintäänkin säilynyt, Vuolasvirta-pisteiden kertymän perusteella. Palkinnon saamiseksi kasvattajan pitää saada yhtä paljon pisteitä kuin on yhteensä rekisteröityjä pentuja 10 pentueessa. Pentuekokonihan on rodussamme maassamme varsin suuri ja ensimmäisessä 10 pentueessani oli yhteensä 92 rekisteröityä pentua. Nyt kun 10.4. syntyi 20:s Tallivahdin pentue on Tallivahteja yhteensä 173. Laskin, että tämän vuoden alussa Tallivahdeilla oli Vuolasvirta-pisteitä yhteensä 178. Pisteistä 60, eli kolmasosa, tulee palveluskoirakokeiden ja pelastuskoetulosten perusteella ja loput näyttelyistä. Saman verran oli käyttötulosten pisteosuus silloin kun Vuolasvirta minulle myönnettiin. Tavoitteenihan on ollutkin, että kolmasosa kasvateistani päätyisi tavoitteellisille pk- ja peko-harrastajille. Tämänkin pistekertymän perusteella se vaikuttaa onnistuneen.

Vuolasvirta-palkinto kertoo rodun jalostuksen onnistumisesta

Palkintohan kertoo ulkomuodon ja käyttöominaisuuksien jalostamisen onnistumisesta. Silloin kun palkinto on perustettu ei esimerkiksi terveyden jalostamisessa hyödynnetty juurikaan mitään virallisia terveystutkimuksia. 3.1.1977 syntynyt lapsuudenperheeni kultainennoutajauros Dingo, ”Timi”, käytettiin muutaman vuoden iässä kyllä jo lonkkatutkimuksissa, mutta niitä tuloksia ei automaattisesti kirjattu mihinkään tietokantaan, koskapa Timi kyllä löytyy Koiranetistä, mutta ei sen lonkkatulosta. Luustokuvat ja muut viralliset terveystutkimukset olivat vielä tuohon aikaan harvinaisia ja näin ne eivät nousseet Vuolasvirta-palkinnossakaan myöntämisen kriteereiksi. Nykyään sen sijaan voisi jalostustavoitteita ja Vuolasvirran pistekertymää mielestäni monipuolistaa niin, että kasvateista pitäisi olla esim. vähintään saman verran virallisesti terveystutkittu kuin mikä on rodun terveystutkimusten kattavuus keskimäärin. Pian Vuolasvirta-palkintoni saamisen jälkeen laitoin muutosehdotuksen ko. toimikunnalle siitä, että pistetarkastelussa pitäisi mieluummin tarkastella rodun pentuekoon keskiarvoa x 10, eikä kasvattajan omaa pentumäärää 10 pentueessa. Näin siksi, että pentuekoko on yksi rodun elinvoiman mittari ja nythän pisteytyssääntö suosii pieniä pentueita, mikä on päinvastainen elinvoiman jalostamisen tavoitteen kanssa.  

Rodun elinvoiman tarkastelussa myös elinikä on keskeinen, mutta sen käyttö pisteytyksessä ei voi onnistua, koska ensimmäisestä 10 pentueesta voisi olla liki kaikki vielä elossa silloin kun kasvattaja hakee Vuolasvirtaa. Rotujärjestötasolla rodun elinvoimaan pitäisi kyllä tietoisemmin panostaa myös elinikätarkastelussa. Nythän esim. syöpä on yleisin kuolinsyy suunnilleen kaikissa koiraroduissa, jolloin siihen tulisi aina kiinnittää huomiota. KoiraNetin terveystilastojen kuolinsyytilastoja voisi hyödyntää esim. niin, että nuorena syöpään kuolleiden koirien jälkeläisten jatkojalostuksessa syöpää ei saisi tulla korostuneesti molempien vanhempien puolelta. Vanhoilla syöpäriski yleensä kasvaa normaalin rappeutumisen ja ympäristöaltistusten vuoksi, mutta jos syöpä tulee ennen koiran selvää vanhenemista, on sen syynä todennäköisesti perinnöllinen alttius. Hovawarteilla tässä tarkastelussa voisi hyvin käyttää esim. 10 vuoden ikää. Jos syöpä tulee sitä nuorempana, tulee sukulaisten jatkojalostuksessa kiinnittää erityistä huomiota syövän yleisyyteen. Monien muiden sairauksien osalta ikärajan käyttäminen on haasteellisempaa, koska ihmisten kynnys lopettaa koira vaihtelee selvästi. Se tulee esille toisen hyvin yleisen kuolinsyyn tarkastelussa nimittäin luusto- ja nivelsairausten kohdalla. Joissakin roduissa tuntuu olevan tavallisempaa pitää koiran huonoa liikkumista tai jopa liikkumattomuutta rotutyypillisenä, jolloin nivelrikkoistakin koiraa voidaan pitää hengissä, vaikka sen liikuntakyky olisi jo hyvin rajoittunut ja liikkuminen selvästi tuottaisi kipua. Tämä olisi ennen muuta tietenkin eläinsuojelullinen asia ja asiaan puuttumiseen pitäisi olla myös juridisesti matalampi kynnys.

PikkuUut ovat jo pieniä hoffeja

Nyt kotipesässämme eletään taas koko ajan vauhdikkaampaa pentuaikaa 8 PikkuUun kanssa. Tämä 20:s pentueeni on ulkomuodoltaan kaikin puolin kirjavin, siinä on kaikkia kolmea rotumme virallista väriä ja kullanväriä vielä kahta eri versiota: tavallinen blondi ja berliininblondi. PikkuU-pennuilla on lisäksi paljon valkoista rinnassa ja niinhän on molemmilla vanhemmillaankin valkoiset rintamerkit. Miron rintamerkit jäävät niin alas rinnassa, että niitä ei juurikaan näy ja lisäksi olen aina leikannut niiden karvat lyhyiksi, niin eivät osu näyttelytuomareidenkaan silmään helposti. Martan rintamerkki on ruskeiden rintamerkkien kanssa samalla tasolla. Hauska muinainen etologinen tutkimustulos tarhakettujen kesyyntymisestä näkyi valkoisten värimerkkien lisääntymisenä: mitä kesympi kettusukupolvi oli, sitä enemmän niissä oli valkoista. Saattaahan se olla, että sama tapahtuu myös koiran koulutettavuuden jalostumisen kanssa, eli mitä enemmän luontaisia yhteistyövalmiuksia populaatioon saadaan jalostettua, sitä enemmän tulee myös valkoisia merkkejä niihin rotuihin, joiden värityksenä tavoitellaan muuta kuin valkoista.

Jännittäväksi tämän pentuajan meille Johnnyn kanssa tekee se, että meidän pitää nyt kahdesta pikkuUu-pojasta valita toinen, joka jää kotiimme Miro-isän seuraksi ja meikäläisen harrastuskaveriksi. Myös Martta saa seurakseen yhden tyttäristään ja siitä tulee uusin sijoitusnarttuni. Sikäli olemme Katin kanssa samassa veneessä ja yhteistuumin voimme pentuja sillä silmällä tutkia.

Tämä on seitsemäs viidennen sukupolven pentueeni ja joka sukupolvessa olen panostanut ennen muuta hyvän palveluskoiran ominaisuuksien jalostamiseen, joten niitä ominaisuuksia on yleensä nykyään pentueissani jo vakuuttavasti kaikissa pennuissani. Eli se mitä jalostaa, vakiintuu ja näkyy vallitsevasti enemmän ja enemmän joka sukupolvessa. Eroja on todennäköisemmin edelleen ainakin jonkin verran vilkkaudessa ja seurallisuudessa, mutta nekin ovat yleensä palveluskoiraksi jalostetuilla hovawarteilla korostuneempia kuin näyttelyjalostetuilla. Pennut täyttävät huomenna 4 viikkoa ja leikki-ikä on jo alkanut. Sen myötä niiden persoonatkin alkavat paljastua ja joka päivä vahvuudet näkyvät aiempaa enemmän. Vielä on ihanat kolme viikkoa yhteistä pentueaikaa jäljellä! Hyvää kesän odotusta kaikille!