Rotujärjestön lehdessä on ollut kasvattajaesittelyitä pääasiassa aloittelevista kasvattajista ja nyt sitten esittelyitä oli suunnitelmissa jatkaa vanhempiin kasvattajiin. Tapani mukaan ajattelin ja kirjoittelin innokkaasti pian kyselyn tultua, mutta sitten kävikin niin, että jostain syystä kasvattajaesittelyt päätettiinkin pistää kokonaan tauolle lehdestä. Se on ikävää, kun rotujärjestömme ei ole muutenkaan panostanut rodun kasvattajiin tai kasvattamiseen ylipäätään esim. kasvattajapäiviä ei järjestetä kuin ehkä viiden vuoden välein, eikä ole jalostustarkastuksia tms. rodun jalostumiseen tavoitteellisesti tähtäävää toimintaa. Koska nyt kumminkin ehdin jo ajatella ja kirjoitella, julkaisen vastaukseni nyt sitten täällä. 

Miksi juuri Hovawart?

Etsin muutaman vuoden sopivaa rotua samaan aikaan, kun rakensimme taloamme ja hevostalliamme Maskuun. Koiran tuli olla reviiritietoinen ja siksi vahtikoiratyyppinen rotu, jota olisi helppo kouluttaa ja joka olisi säänkestävä ja niin sporttinen, että jaksaisi hyvin juosta hevosen rinnalla maastolenkeillä. Lopulta roduksi valikoitui hovawart ja muita rotuja en ole sen jälkeen voinut ajatellakaan.

Mikä sai sinut ryhtymään kasvattajaksi?

Kasvatin lapsena undulaatteja ja nuorena v. 1987 aloimme siskoni kanssa kasvattamaan FWB-ratsuja omiin tarpeisiimme. Jo alun perin omaa koiraa hankkiessani oli selvää, että haluan alkaa kasvattajaksi. Olen ollut lapsesta hurahtanut sukutauluihin ja tutkinut innokkaasti etenkin kilpahevosten sukuja ja jalostamista. Se on edelleenkin harrastukseni ja tutkin yleensä mm. palveluskoirien SM-kokeisiin osallistuvien koirien sukutauluja ja yritän selvittää sieltä maamme parhaiden palveluskoirien jalostusstrategioita. 

Mistä kennelnimesi tulee?

Tallivahdin kennelnimi tulee hevosista ja elinympäristöstäni. Rakensimme oman hevostallimme siskoni kanssa vuonna 1995. Tällä hetkellä Tapojärven Rusthollissa on kaksi talliyksikköä, joissa molemmissa on paikat seitsemälle hevoselle. Koiramme toimivat paitsi meikäläisen harrastuskavereina myös oikeasti tallivahteina.

Kerro jännittävin muisto kasvattajana

Jännittävin muistoni on ollut Kennelliiton kasvattajille myönnettävän Vuolasvirta-palkinnon hakemisen viimeiset vaiheet vuosina 2015-2016. Olen ollut tietoinen Vuolasvirta-palkinnosta jo koirankasvatusharrastukseni alusta lähtien. Näen sen arvon yhtenä koirajalostusta ohjaavana tekijänä ja sikäli siitä muodostui jo varhain ajatuksissani arvostettu tunnustus ja vähintäänkin jonkinlainen piilotavoite. Ja sekin kyllä riittää: itseä toteuttava ennuste on yksi psykologian keskeisimmistä oivalluksista. Vuolasvirta-palkinto on edellisen säännön hyvä esimerkki omassa elämässäni. Kun huomasin muutamaa vuotta ennen H-hetkeäni vuotta 2016, että voisin todella anoa kasvattajapalkintoa, minulta puuttui vielä hakemiseen vaadituista asioista monta tekijää mm. neljä pentuetta. Hakuaikakin oli kortilla, sillä palkintoon lasketaan 15 vuoden aikana syntyneet 10 pentuetta ja ensimmäinen pentueeni syntyi 2001. Vuonna 2014 syntyi ensimmäistä kertaa kaksi Tallivahdin pentuetta H ja I ja vuonna 2015 sitten J ja K-pentueet, joten 10 pentueen tavoite ehti juuri täyttyä. Mutta vielä kesällä 2015 puuttui 12 pistettä tavoitteestani 92 pisteestä ja loppujen pisteiden saaminen vaati monenlaista onnistumista. Pisteitähän vaaditaan yhtä monta kuin kasvattajalla on 10 pentueessa rekisteröityjä pentuja. Kasvattieni hyvä elinvoima näkyy mm. suuressa keskimääräisessä pentumäärässä, mikä oli tässä kohtaa haitta. Omassa harrastamisessani pystyin enää panostamaan siihen, että saisin Repestäni käyttövalion ja siitä 6 pistettä lisää, mutta lisäksi vaadittiin pisteitä myös muilta kasvateiltani. En ollut Vuolasvirta-tavoitteestani juurikaan puhunut edes lähimmille harrastuskumppaneilleni, joilla on kasvattini, etten vain aiheuttaisi suorituspaineita. Vuodenvaihteessa 2015-2016 innostin kuitenkin vaivihkaa kasvattieni omistajia viemään koiriaan alkuvuoden näyttelyihin ja lopulta saimme vielä silloin puuttuvat 4 pistettä ennen Vuolasvirran alkuvuoden 2016 hakuajan umpeutumista. Se oli paitsi huippusaavutus myös ikimuistoisen jännittävää aikaa kasvattajaurallani!

Kerro iloisin ja surullisin/koskettavin asia kasvattajana

Jokaisen pentueen syntymä on iloisin asia, sillä nautin todella pennuista ja koko pentuajasta, jonka ne elävät kanssani ja myöhemmin niiden tapaamisesta koko eliniän ajan. Iloisimpia asioita ovat myös kasvattien omistajien palautteet, joissa kerrotaan pennun olevan juuri sopiva heille, sopeutuvan ympäristöönsä sujuvasti ja kuinka tavoitteena ollut harrastaminen tai muu asia onnistuu luontevasti. Surullisinta on tietenkin kasvattien kuolemat, etenkin jos koira kuolee jostain syystä nuorena tai vasta keski-ikäisenä. Ne ovat yleensä lohduttomia tilanteita, jotka jäävät mieleeni pitkäksi aikaa. Hovawarthan alkaa yleensä vanheta vasta yli 11-vuotiaana ja kaikki sitä nuoremmat kuolevat mielestäni johonkin muuhun kuin vanhuuteen. Tällaiset kuolinsyyt tulisi ottaa huomioon mahdollisuuksien mukaan myös jalostuksessa.

Mikä on tavoitteenasi kasvattajana?

Hyvien palveluskoirien kasvattaminen on ollut alusta saakka päätavoitteeni. Hovawartiahan on alun perin alettu jalostamaan suojelukokeella juurikin palveluskoiraksi yli 100 vuotta sitten ja onneksi käyttöominaisuuksiin keskittyvä harrastaminen ja jalostaminen on edelleen voimissaan etenkin Saksan suurimmassa rotujärjestössä RZV:ssä. Siksi olen eniten käyttänyt RZV:n käyttösukujen uroksia jalostukseen. Olen innokkaasti aina haastatellut muiden palveluskoirarotujen kasvattajia ja sukutauluista opiskellut koetulosten merkityksestä jalostuksessa onnistumiseen. Palveluskoirakokeiden tavoitteena on koulutettavuuden ja läpivientikyvyn jalostaminen ja ne sisältävät paljon koiran sekä psyykkisiin että fyysisiin ominaisuuksiin liittyviä suoritusvaatimuksia.

Mitä harrastuksiisi kuuluu?

Melko aktiivisen kasvattamisen ja sitä tukevien toimintojen, kuten kennelleirien ja koulutusten järjestämisen lisäksi harrastan pääasiassa palveluskoiraharrastuksia. Ne ovat olleet intohimoni alusta asti ja olen käynyt viiden hoffini kanssa yli 100 pk-kokeessa vuodesta 2005 lähtien. 4/5 koiristani on ollut ns. kahden lajin palveluskoiria ja hyväksyttyjä jälkikoetuloksia meillä on koirieni kanssa yhteensä 54. Kolme viimeisintä koiraani Sissi, Repe ja Miro ovat tehneet molemmissa jäljissä ylimmän luokan tuloksia ja kaksi urostani Repe ja Miro ovat molemmat Suomen käyttövalioita erikoisjäljeltä.  Omat harrastusurani huippuhetket ovat olleet, kun Repe käyttövalioitui 5-vuotiaana vuonna 2015 ja Miro juuri 4 vuotta täytettyään vuonna 2021. Miro teki samana vuonna lisäksi hyvän IGP-FH tuloksen rotumme erikoisjäljen MM-kokeessa. Vuonna 2021 kennelini täytti myös 20 vuotta ja valmistuin palveluskoirajäljen (PAJÄ) ja käyttäytymiskokeen (PAKK) koetuomariksi ja pk-kokeiden ylituomariksi. Eli vuosi 2021 on varmastikin tähän astisen harrastusurani ikimuistoisin vuosi! Olen toki harrastanut myös näyttelyitä kaikkien koirieni kanssa ja 4/5 hoffeistani on FI MVA ja 3/5 on C.I.B. Suhtaudun näyttelyihin kuitenkin sillä ajatuksella, että kauneus on katsojan silmissä. Rotumääritelmääkin tulkitaan niin subjektiivisesti, että eri maissa ja jopa saman maan eri kasvattajilla on selvästi eri näköisiä hoffeja. Sehän on kuitenkin vain hyvä, sillä se kertoo myös siitä, että rotumme geenipohja on vielä jokseenkin heterogeeninen ja elinvoimainen.

Uuden pentueen kohdalla, onko sinulla joku erityinen teema millä pentueet nimeät?

Olen alusta asti käyttänyt saksankielistä nimeä ja edennyt perinteisesti aakkosjärjestyksessä, lisäksi saksa oli yksi lempiaineistani koulussa ja sehän on rodun kotimaa. Valitsen sopivia nimiä saksan sanakirjasta ja nyt T-pennuissani nimiä juuri suunnittelemme ja yksi pennuista voi saada vaikka nimen Tallivahdin Titelanwärterin, eli haastaja.

Miten valitset ns. oikean pennun oikealle omistajalle?

Koulutukseni on psykologian maisteri ja olen tehnyt 30 vuotisen työurani soveltuvuustutkijana työelämän henkilöarvioinneissa. Se luo tietenkin hyvän pohjan pennun ja omistajan matsaamiselle. Pyydän kotisivuillani pentujen kyselijöitä laittamaan minulle sähköpostia ja kertomaan kokemuksistaan, elinympäristöstään ja tavoitteistaan pentuun liittyen. Arvostan etenkin sellaisia pennunostajia, jotka ovat tutustuneet kotisivuihini hyvin etukäteen ja ottavat yhteyttä hyvissä ajoin, kun pentua alkavat miettiä. Mitä enemmän ja aikaisemmin saan heistä tietoa, sen helpompaa minun on valita sopivat kodit pennuille. Useat pennunostajat tapaan jo ennen pentujen syntymistä mieluiten Tallivahtien omissa koulutuksissa tai treeneissä. Pentujen ostajille valkenee näin parhaiten myös kasvatustavoitteeni, kun näkevät useita kasvattejani tosi toimissa. Pentujen synnyttyä havainnoin niitä mahdollisimman objektiivisesti eri tilanteissa, teen jopa jälkitreenejä pennuille ennen niiden luovutusta. Tärkeä yhteistyökumppanini jo 20 vuoden ajan on ollut eläintenkouluttaja Kaisa Hilska, joka on tehnyt pentutestit lähes kaikille pentueilleni nyt jo viidessä polvessa. Tallivahteja on käynyt paljon hänen tottelevaisuus- ja hakukoulutuksissaan ja sikäli hänellä on tullut tuntumaa myös pentutestin jälkeen kasvatteihini ja myös siihen, miten hänen arvionsa pennuista on todentunut. Usein olemme hankkineet myös oman pentukurssin häneltä, kun useampi pentu on jäänyt sopivan matkan päähän.

Mikä on mieleenpainuvin yhteydenotto mitä olet saanut pennun kyselijöiltä?

Mieleenpainuvin yhteydenotto tuli alkutalvesta 2014, kun Venäjältä innokas hoffiharrastaja halusi ostaa minulta urospennun. Olin hyvin epävarma uskallanko myydä koiraa Venäjälle ja yritin hankkia tietoa kaikilta tutuiltani asiasta. Yhtäkkiä sain messenger-viestin maailmankuululta suojelukouluttajalta Marko Koskensalolta. Hän suositteli venäläistä pennun ostajaa, oli kuulemma ollut siellä kouluttamassa heidän koiriaan ja tutustunut heihin. Suositus oli sen verran vakuuttava, että myin pennun lopulta Venäjälle. Myöhemmin tutustuin myös itse Koskensaloon, kun sain hänet pitämään Tallivahdeille suojeluseminaaria vuonna 2019. Tämä entinen porilainen on asunut vuosia Kanadassa, joten helppoa hänen koulutuspäivänsä järjestäminen ei tosiaan ollut. Aina silloin tällöin itänaapurista tulee pentukyselyitä ja tänä talvena viimeksi. Ukrainan sodan myötä en tietenkään sinne halua pentujani myydä.