Tänä kesänä SE vihdoin tapahtuu: pääsen kunnolla perehtymään saksalaisiin RZV:n jalostustarkastuksiin ja vielä omien kasvattieni testausten kautta. Kantanarttuni Nella ja sen tytär Abba osallistuivat aikoinaan ulkomuodon jalostustarkastuksiin silloisten saksalaisten mallien mukaan, joita vielä 2000-luvun alussa käytettiin maassamme. Viimeksi yritin jalostustarkastuttaa rotujärjestömme tilaisuudessa Sissiäni ja siskoaan Capria, kun ne olivat noin vuoden ikäisiä vuonna 2007. Silloin jalostustarkastus valitettavasti peruttiin osallistujien vähäisyyden vuoksi ja sen jälkeen niitä ei sitten olekaan järjestetty.

B-pentujemme saksalaisen isän jalostustarkastusten pöytäkirjoista sain vielä laajempaa tuntumaa rodun kotimaan suurimman rotujärjestön ulkomuodon ja luonteen systemaattiseen ja toistotutkimuksiin perustuvaan arviointiin vuonna 2003. Sen jälkeen olen toivonut samoja huolella rodullemme suunniteltuja jalostustarkastuksia meidänkin rotujärjestömme käyttöön ja laajemmin myös kansainvälistä rodunjalostusta yhtenäistämään. Valitettavasti asia ei ole edennyt, ennen kuin tänä kesänä ja vasta omasta aloitteestani. Nyt tutkimuksen kohteena ovat pääasiassa 1- ja 2-vuotiaat Tallivahdit eli H, I, J ja K-pennut sekä Repeni pennut Hoffen-Haus P-pennut. Mahdollisia tutkittavia on näin 41 kappaletta. Kaikki nämä pentueet on myös pentutestattu noin 7 viikon iässä, joten sikälikin tällaiset uudet yhteiset testaukset ovat erittäin mielenkiintoisia.

Ihanteellistahan olisi geneettisten, eli jalostuvien, ominaisuuksien tunnistamiseksi saada näistä H, I, J, K pentueista vähintään puolet kaikista niistä paikalle. Repeni 2-vuotiaista pennuista ainakin kolme neljästä on jo tulossa, joten sen pentueen osalta yhteisten ominaisuuksien tunnistaminen näyttää varsin mahdolliselta. Näissä RZV:n epävirallisissa jalostustarkastuksissa tuomarina toimii RZV:n ulkomaisten astutusten yhteyshenkilö ja Tervakoskellakin rotumme päänäyttelyssä taas arvioiva rotumme erikoistuomari Kirsten Wesche. Jalostustarkastukset toteutetaan täällä Maskussa heti lauantaisen päänäyttelyn jälkeen sunnuntaina 31.7. ja maanantaina 1.8. Katsojia mahtuu mukaan paljon ja innokkaita testiavustajiakin kaipaan vielä lisää. Kaikki testeistämme kiinnostuneet voivat ottaa suoraan yhteyttä minuun, niin kerron lisää ja saan samalla tietoa tulijoista päivien kahvitarjoilujen suunnittelua varten.

Toivon todellakin hyvin runsasta kasvattieni osanottoa, sillä samalla testausprosessilla ja saman asiantuntevan tuomarin arvioimana pentueen kokonaistulokset kertovat ominaisuuksien perinnöllisyydestä parhaiten. Toinen oleellinen ominaisuuksien perinnöllisyyden varmistava tekijä on toistotestaus, sillä test-retest -tutkimukset ovat arvioinnin pysyvyyden ennusteiden tarkastelussa oleellisia. Saksassahan kokonaiset hoffipentueet käyvät noin 1-vuotiaina NZB testauksen ja jalostuskoiriksi suunnitellut vielä lisäksi JB:n ja ZTP:n tai kahteen kertaan ZTP:n, jos jostain syystä koira ei ehtinyt ajallaan vielä junioreille tarkoitettua JB:tä tehdä. Jos tämä testaus osoittautuu jalostuksellisesti mielenkiintoiseksi ja kasvattieni omistajienkin näkökulmasta mielekkääksi, olen ajatellut seuraavaa testausta kahden vuoden päähän eli 2018, jolloin se olisi hyvä toistotestaus silloin jalostusikään tuleville 3-4-vuotiaille kasvateilleni. Kuvassa näkyy kaikissa testauksissa käytetty sama ulkomuodon arviointilomake ja sen lisäksi JB-luonnetestauksen 1. sivu. Nämä molemmat osiot siis kuuluvat jalostustarkastuskokonaisuuteen.  

Luonteentestauksessa suurimmat erot suomalaiseen luonnetestiin ovat oikean suojelun maalimiehen kanssa leikkiminen, monipuolisempi ja enemmän eri tutkimusosioita sisältävä koeasetelma, jossa koirakko etenee koko ajan suunnitellulla suoritusradalla. Testi on myös koiraystävällisempi kuin suomalainen luonnetesti, sikäli että siinä ei ole mm. koiraa uhkaavia hyökkäystilanteita. Ampuminen 6 mm pistoolilla on kaikissa luonnetestauksissa ja sitä ja vieraan kanssa leikkimistä voi vähän harjoitella etukäteen. ZTP-testiin menevä koira on Saksassa yleensä jo treenannut tavoitteellisesti suojelua ja sen pitää osata myös tuoda patukka takaisin ohjaajalle leikkiä jatkaakseen. Jälkimmäinen on usein vahtikoirille haaste, sillä niihin jalostettu dominanssi näkyy usein myös kaikenlaisena omimishaluna. Ulkomuodon arvioinnissa koiran tulee olla samalla tavalla asiallinen ja yhteistyökykyinen kuin näyttelyssäkin ja mm. hampaiden tutkimista tarkkaan voi harjoitella etukäteen.

Otsikkoni Jalostus ei perustu tähdenlennoille vaan tiedostettuihin kriteereihin ja taidokkaisiin prosesseihin viittaa siis siihen, että perinnöllisyyden määrittämisessä pentueen jäsenten samanlaisten ominaisuuksien tunnistaminen on keskeistä. Lisäksi tietenkin pennuissa tulisi näkyä myös niiden sukupuun koirien keskeisiä vahvuuksia. Mitä enemmän yhtäläisyyksiä löydetään, sen varmemmin ominaisuus on periytyvä. Mikäli koira on vaikkapa sukunsa ainoa tuloksiin yltänyt palvelus- tai näyttelykoira, mitään varmuutta sen ominaisuuksien perinnöllisyydestä ei ole, vaan vasta riittävän kattava jälkeläisnäyttö voi asian varmistaa. Ominaisuuksien jalostamisessa benchmarking-vaikutus on keskeinen. Sillä mitä enemmän pennun sukupuun esivanhempia on jo alun perin valittu tavoitteellisiin harrastuksiin kokeneiden harrastajien toimesta, sitä enemmän niihin on jokaisesta sukupolvesta valikoitunut potentiaalisimmat harrastuskoirat. Näin mm. käyttöominaisuuksien perinnöllisyyden jalostuminen on varmistunut.  Jos sukupuussa ja tietenkin myös lähisuvussa on vain vähän käyttönäyttöjä omaavia koiria, käyttöominaisuuksien geneettisen periytyvyyden ennustaminen on mahdotonta. Sama logiikka pätee muihinkin jalostettaviin ominaisuuksiin. Sikäli suvun ainoa tähdenlento ei vielä ennusta sukunsa geneettisestä vahvuudesta mitään, tästähän puhuin jo huippuravuri Charme Asserdahlia muistelevassa blogissani.

Yritän aina saada mahdollisimman paljon kasvattejani myös jo mainittuun rotumme päänäyttelyyn, joka järjestetään aina heinäkuun viimeisenä viikonloppuna Tervakoskella. Sinne on yleensä kutsuttu tuomareiksi rodun kotimaan erikoistuomareita ja jalostusvastaavia tai muiden maiden rodun jalostuksesta vastaavia tuomareita. Silloin voi ainakin olettaa arviointien mittaavan rodunomaista hovawartia. Näyttelyarvostelu on kuitenkin aina pinnallisempi kuin vaikkapa ko. rodun jalostustarkastusarviointi ja näyttelyarvostelussa tuomarin henkilökohtainen mielipide lopulta ratkaisee koirien sijoitukset. Mikäli saman pentueen arviot rodun erikoistuomarilta ovat hyvin yhteneviä, voi niistä tietenkin vetää myös jalostuksellisia, perinnöllisiä johtopäätöksiä.

Näyttelykoirien jalostaminen on suomalaisessa hoffikannassa tavallisinta. Se selviää helposti vaikkapa pentulistalla olevien pentueiden vanhempia tutkimalla. Kaikilla niillä on yleensä useita näyttelytuloksia ja monilla huippumenestystäkin. Toisin on käyttöominaisuuksien kanssa, niitä ei maassamme pyri tavoitteellisesti jalostamaan meikäläisen lisäksi kuin muutama kasvattaja. Nyt on esimerkiksi pentulistalla yhdeksän pentuetta, 18 koiravanhempaa, joista yhdelläkään ei ole käyttötulosta palvelus- tai pelastuskokeesta. Kasvattajat vaikuttavat näin suuresti omalla mallillaan, omilla valinnoillaan siihen mitä asioita rotumme koirakannassa arvostetaan ja jalostetaan. Kasvattajien haluttomuus panostaa käyttöominaisuuksiin tekee suomalaisesta hovawart-kannasta suuresti poikkeavan rodun kotimaan suurimman rotujärjestön RZV:n koirakannasta ja myös muista maamme vastaavista vanhoista palveluskoiraroduista. Tavallisesti palveluskoirarodun kasvattamisen aloittava kasvattaja on juurikin kiinnostunut palveluskoiraominaisuuksista. Suomalaisessa hoffikulttuurissa korostuu erityisen vahvasti perinteinen seura- ja näyttelykoirajalostus ja siksikin on luonnollista, että palveluskoiraharrastaminen rodussamme hiipuu hiipumistaan. Aina välillä ihmettelen tosissaan sitä, kuinka jotkut palveluskoiraharrastamiseen suuntautuneet harrastajat jostain kumman syystä ostavat perinteisen suomalaisen näyttelyjalostetun koiran ja harrastaminen ja ylimpään koeluokkaan eteneminen on luonnollisestikin sitten hyvin haasteellista. Sen perusteella tehdään valitettavan helposti koko rotua leimaava negatiivinen yleistys ja harrastaminen hiipuu tai jopa vaihdetaan rotua toiseen ensisijaisesti käyttöominaisuuksien perusteella jalostettuun rotuun. Näissä tilanteissa peiliin katsominen ja omien valintojen analysoiminen olisi tietenkin rodun palveluskoirastatuksen kannalta mukavampaa. Tämä harrastajien epäloogisuus pennunhankinnassa ylläpitää tietenkin myös harhaa palveluskoiraharrastamisen vaikeudesta ja työntää harrastamista lajeihin, joissa koiran käyttöominaisuuksilla ei ole juurikaan merkitystä.

Vastaavasti positiivisia yleistyksiä harrastavat monet kasvattajat, jotka mainostavat pentueitaan että niissä on potentiaalia näyttelyharrastamisen lisäksi käyttöharrastuksiin. Näyttelytuloksia on rodussamme varmasti yli 50 % liki jokaisen kasvattajan koirakannassa, mutta käyttötuloksia vain muutama prosentti, jos sitäkään. Muutaman prosentin näytöillä yleistetty ominaisuuksien jalostuminen koirakantaan on kyllä selvä markkinoinnillinen ylilyönti, joka kuitenkin valitettavasti uppoaa hyväuskoisiin tai pikemminkin kasvattajauskoisiin pennunostajiin kuin kuuma veitsi voihin. Tähänkin sopii kirjailija Jari Tervon kuolemattomaksi tullut lausahdus ”Suomi on korkean koulutuksen, mutta vähäisen sivistyksen maa”, sillä hovawartin omistajat ovat usein korkeammin koulutettuja kuin väestömme keskimäärin.

Odotan näiden jalostustarkastusten muodostuvan yhdeksi koiraharrastamiseni ikimuistoisimmista ja opettavaisimmista tapahtumista. Ne ovat myös aidosti ihanaan rotuumme liittyvä koulutustilaisuus sekä palveluskoiraharrastamisen maailman ykkösmaan Saksan systemaattisen jalostuskulttuuriin perehtymisen ja sivistymisen tilaisuus. Opit ovat varmasti moninaiset ja näkyvät välittömästi jo loppukesän ja alkusyksyn blogi-tarinoissani sekä jatkossa myös jalostusharrastuksessani. Kuulumisiin siihen asti ja hoffin hauskaa kesää kaikille!